Tämä on ihan hullua. Aiheutan itse itselleni pahaa oloa, jotenkin tuntuu että välillä oikein kerjään sitä puukkoa sydämeen kiusaamalla itseäni aiheilla, jotka tekevät kipeää.
Edellisessä postauksessa kerroin käyneeni lastenvaatekaupassa. Ei olisi pitänyt, sitäkään. Sen jälkeen en ole kyllä käynyt, paitsi yksillä me&I -kutsuilla, joilla keskityin aikuisten vaaterekkiin.
Mutta eilen taas, voi jestas minua. Tulin kotiin ja avasin postit. Ikean kuvasto oli tullut, ja kas kummaa kuinka se aukesikaan siltä aukeamalta, jossa oli lastenhuoneen tarvikkeita. Olin jo jonkin aikaa niitä tuijotellut ja miettinyt, mikä olisi meille hyvä (ja saanko Upseerin suostumaan Ikean huonekaluihin, hän kun ei yleensä niistä innostu mutta nyt voi olla taloudellisista syistä pakko), kunnes tajusin mitä olin tekemässä. Eihän meillä ole vauvaa, eikä ole tulossakaan ihan vielä. Parempi kun en kiusaa itseäni.
Ja tänään. Sen sijaan että olisin tehnyt töitä, kirjauduin Diabetes-liiton Kohtauspaikalle lukemaan raskaana olevien diabeetikoiden kuulumisia. Selasin myös Facebookin raskausdiabeetikoiden ryhmän viestejä, ihastelin vauvojen kuvia - ihan itsetuhoista toimintaa. En tajua miksi niin teen. Tai tajuan, mutta en ehdi estää itseäni kun tajuan aina vähän liian myöhään mitä olen tekemässä.
Tänä aamuna tarkistin, milloin suunnilleen olisi laskettu aika, jos olisin tästä kierrosta tullut raskaaksi. PMS-kivut ovat taas täällä, menkat alkavat varmaan parin päivän sisällä. Kivut ovat olleet vähän aiempaa vaimeampia, mutta kyllä ne siellä ovat, turha ajatella että viiltely vatsanpohjassa tarkoittaisi yhtään mitään muuta.
Seuraavat 3-4 kiertoa onkin sitten sitä aikaa, että jos tulen raskaaksi niin häät pitää siirtää vuoteen 2018. Ei haittaisi yhtään! Olen ajatellut niin, että tammikuussa sitten tiedetään, onko meillä häät ensi kesänä vai seuraavana.
Upseeri tulee tänä iltana yhdeksi yöksi kotiin, ja sitten ollaan taas erossa luultavasti juuri sen aikaa, kun menkat on pahimmillaan. Olisi hyväkin niin, kun haluaisin säästää häntä pahimmalta itkultani. Hänkin haluaa saada lapsen, mutta hänelle ei ehkä jää oikein tilaa surra, kun joutuu keskittymään joka neljän viikon välein minun lohduttamiseeni. Olisi hyvä jos voisin vaan viikon kuluttua kertoa, että nyt yritetään taas uudelleen, eikä tarvitsisi vyöryttää tappioitkua hänen niskoilleen.
Vaikka nyt pitää tietysti muistaa, että tässä kuussa ei ihan hirveästi ole yritettykään, koska kuten olen aiemmin kertonut, tarvitsin välikuukauden jonka aikana ei puhuttu asiasta. Eli todennäköisyydet ovat aika lailla meitä vastaan tässä kuussa, enkä siksi ole kovinkaan yllättynyt näistä kuukautisista. Pikemminkin toivon, että alkaisivat nyt, että voisin viikon kuluttua ottaa rapujuhlissa vähän viiniä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti