11. toukokuuta 2016

Tilannetiedoitus: edelleen yritetään

Kuukautiset alkoivat kahdeksan päivää myöhässä. Voin sanoa, että olivat piinallisia päiviä. Ehdin tehdä raskaustestin kolme kertaa ja soittaa itkuisen puhelun neuvolaan. Neuvolassa hoitaja rauhoitteli, että testi voi näyttää positiivista vasta kahdenkin viikon myöhästymisen jälkeen, ja asialle ei nyt vain voi muuta kuin odottaa kärsivällisesti. Tietenkin kuukautiset alkoivat kivasti juuri mökillä, missä ei ole suihkua tai lämmintä vettä (paitsi kun sitä lämmittää padassa).

Ennen kaikkea tämä tarkoittaa nyt sitä, että mitään ovulaatioaikoja on turha laskea. Toistaiseksi mennään vielä näin, mutta ehkä syksymmällä tai ensi talvena alan sitten mittailla ovulaatioaikoja jollain sitä varten olevilla testereillä. Niin rasittavaa kuin tämä kuukaudesta toiseen toistuva odotuksen ja pettymyksen kierre onkin, osaan ainakin hetkittäin nähdä tämän myös hyvin pitkänä projektina.

Toinen juttu on se, että olemme alkaneet suunnitella häitä kesälle 2017, ja hääpäivän voi enää siirtää vain se, jos sattuisin tulemaan raskaaksi ja laskettu aika osuisi liian lähelle suunniteltua päivää. Onnellinen häiden lykkäys siis on mahdollinen, mutta parasta olisi jos testi näyttäisi plussaa nyt vaan mahdollisimman pian.

2. toukokuuta 2016

Edelleen myöhässä

Voi huokaus. Odottavan aika on pitkä.

Kuukautiset ovat nyt viisi päivää myöhässä. Tein vappuna testin, sekä lauantaina että sunnuntaina se näytti negatiivista. En siis testin mukaan ole raskaana.

Mutta missä kuukautiset sitten viipyvät?

Ennen muinoin ennen hormaalisen ehkäisyn aloittamista kuukautiseni olivat epäsäännölliset. Nyt ne ovat kuitenkin olleet varsin säännölliset, ja siksi on ollut suht helppo arvioida ovulaatioaikoja ja sen sellaista. Tämä myöhästyminen ärsyttää ja harmittaa nyt tosi paljon paristakin syystä. Ensinnäkin tietysti siksi, että testi on negatiivinen joten alkaisi nyt jo - jos minulla ei ole kuukautisia, niin en voi saada lapsia. Toinen puoli asiassa on, että jos kuukautiseni nyt alkavat näin myöhässä, niin se tarkoittaa että ovulaation laskeminen on ihan arpapeliä, koska kierto heittelee jopa näin paljon.

Kolmas vaihtoehto on se, että olen raskaana, mutta testit eivät vaan vielä näyttäneet sitä. Se tosin ei tunnu kovin todennäköiseltä, mutta teen kyllä testin vielä ylihuomenna, jos mitään vuotoa ei ala kuulumaan. Siinä vaiheessa olen jo seitsemän päivää myöhässä, ja se on jo aika paljon.