Uusi kivun muoto

Viime viikonloppuna opin uuden sanan: ovulaatiokipu. Oletan sen selittävän oudon vatsakivun, joka vaivasi lauantaina ja sunnuntaina. Kivun paikka ja aika ainakin täsmäävät sekä se, että aiemmin en ole tällaista kipua tuntenut, kun hormonaalinen ehkäisy on estänyt ovulaatiota tapahtumasta.

Kaikki on kunnossa, pitäisi ainakin olla. Minä vain vilkuilen kalenteria vähän liian paljon, mietin raskautumismahdollisuuksiamme vähän liian usein. Nyt osaan jotenkin valmistautua sekä toiveikkaasti että pettymyksen mahdollisuuden huomioon ottaen paremmin kuin viime kuussa. Silti se ei helpota tätä kuumetta yhtään. Onneksi työasioissa on kiirettä, ja juuri vähän ennen kuin seuraavien kuukautisten pitäisi alkaa olemme ulkomailla. Se viikko menee siis melko nopeasti, kunhan nyt sinne päästään, ja sen jälkeen ollaankin jo lähellä sitä, että kuukauden onnistuminen/epäonnistuminen ratkeaa.

Tällaisilla selityksillä yritän tsempata itseäni ja saada ajanhallinnalla myös päänsisäiset ajatukset hallintaan. En tiedä, miten mies sen tekee, mutta aika selvää on, että hänkin odottaa ja toivoo. Tämä liimaa meitä vielä aiempaakin tiiviimmin yhteen. (Jestas miten paljon minä häntä rakastankaan!)

Ensimmäinen pettymys

Myönnän, eilen kirjoitin kesken työpäivän, kun mietitytti nuo kummallisen mitättömät kuukautiset. Mainitsin asiasta eräälle ystävälleni, joka vahvisti toiveikkuuttani: periaatteessa olisi mahdollista, että olisin raskaana. Eilen illalla olin onnesta soikeana, vaikka koetin rauhoitella itseäni. Samoin tänään iltapäivällä: kävin kävelyllä ja itketti onnesta pelkkä ajatuskin, että tämä olisi käynyt näin helposti. Vuotoa ei tosiaan ole ollut teelusikallista enempää, eikä se ole ollut oikein vertakaan, joten päätin jo, että loppuviikosta ostan raskaustestin (tai itse asiassa taisin päättää, että ostan kolme) ja sitten nähdään.

Mutta olisihan se pitänyt arvata. Tänä iltana, noin tunti sitten, palasivat entiset, tutut menkkakivut alavatsaan, ja vuoto palasi normaalina, tai ainakin normaalimpana kuin edellisinä päivinä. Jos olisinkin ollut raskaana, niin en ole enää.

Näinhän sen pitikin mennä. Oikeasti en hetkeäkään uskonut, että meillä voisi tärpätä ensimmäisten viikkojen aikana ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Mutta kun toivonpilkahdus annettiin, tai oikeammin annoin itseni toivoa ja riemastua, tuntuu nyt tyhjältä.

Tätäkö se tulee olemaan joka kuukausi tästä eteenpäin? Tätä vuoristorataa toivon ja pettymyksen välillä? Miten ihmeessä miljoonat naiset ennen minua ovat tämän kestäneet, vuosisatojen ajan? Jatkuvan odottamisen, toivomisen ja pettymisen? Olen ihan rikki jo tästä ensimmäisestä, lyhyestä ja nopeasti ohi menneestä ilahtumisen ja pettymisen aallosta.

Toisaalta ehkä tähän tottuu, ainakin vähäsen. Ehkä muutaman kuukauden kuluttua en enää vahtaa kalenteria samalla tavoin kuin nyt (höpöhöpö, varmasti vahtaan ja lasken päiviä) tai ehkä en enää jaksa odottaa ja toivoa ihan niin suuresti.

Mutta toivoa on oltava. Periksi en voi antaa jo nyt, ennen kuin on kunnolla edes yritetty. Jos en jaksa toivoa pettymyksen riskistä huolimatta, ei kannata edes yrittää. 

Mitä kuukautisilleni on tapahtunut?

Ennakkoon odotin ensimmäisiä luomukuukautisia vähän hermostuneena. Nuorempana minulla oli runsaat ja kivuliaat kuukautiset, minkä vuoksi olenkin käyttänyt jo varmaan vuosikymmenen ajan ehkäisyrengasta. Ajattelin, että siitä luovuttuani saisin takaisin entiset vuodot ja kivut.

Mutta mitä vielä. Perjantai-iltana alkanutta vuotoa tuskin huomaa. Kipuja ei ole ollut yhtään. Vuoto on ollut vielä niukempaa kuin renkaan aikoina.

Jostain syystä en ole täysin riemuissanikaan, vaikka pitäisi ehkä olla. Eihän vuodon runsaus korreloi hedelmällisyyden kanssa, mutta silti jokin lapsellinen osa minusta tuntee niin: jos ei vuotoa tule, en voi saada lasta.

Ehkäpä tämä  nyt vain on kehoni sopeutumista hormonilääkitsemättömään tilaan. Ehkäpä seuraavalla kerralla olo on normaalimpi. Ihmeellistä kyllä, kasvojeni iho on voinut paremmin viime viikolla. Voiko se johtua ehkäisyn lopettamisesta?

En ole vielä kertaakaan huomannut, että kuukautiset vaikuttaisivat verensokeriini. Ehkä sekin päivä joskus koittaa, mutta toistaiseksi (diagnoosista tulossa pian 2 vuotta) on mennyt ihan hyvin myös tältä kantilta.

Sokerivuoristorataa aamupäivisin

Jo pitkään isoin ongelmani verensokerien kanssa ovat olleet aamupäivät. Aamusokerini on yleensä varsin hyvä, jotain  viiden ja kuuden välillä. Riippumatta siitä, minkä verran pistän insuliinia aamupalalle, verensokerini kuitenkin nousee korkeaksi piikiksi aamupalan jälkeen ja romahtaa sen jälkeen ennen lounasta alas. Näin käy useimpina tavallisina, rutiininomaisina työaamuina. Viikonloppuisin rytmi ja ateriat ovat erilaisia, joten tilanne on toinen.

Esimerkiksi tämä aamu:

Yleensä mittaan ja pistän heti herättyäni, mutta tänään unohdin, joten eka mittaus oli vasta vähän ennen seiskaa. Hoitajan ohjeen mukaisesti laitan osan aamupalan ateriainsuliinista etukäteen, jotta se alkaisi vaikuttaa jo ennen aamupalaa.

Klo 6:56 vs. 7,1. NovoRapid 3,5 yksikköä

Klo 7:30 NovoRapid 2,5 yksikköä, aamupala noin 55 hhg.

Matka töihin.

Klo 8:30 vs. 11,2. Matalan riskin uhallakin NovoRapid 1,5 yksikköä.

Klo 9:42 vs. 7,7

Klo 10:30 vs. 6,8 (eli tätä kirjoitettaessa)

Olen menossa lounaalle noin tunnin kuluttua. Veikkaan, että silloin ollaan jo alle neljän.

Okei, ei tuo nyt suoraan sanottuna näytä niin hallitsemattomalta putoamiselta kuin yleensä. Laskusuunnassa verensokeri kuitenkin on, sillä minulla on huonohko olo, vähän niin kuin oltaisiin jo neljän tuntumassa. Laskusuunta on osittain myös omaa syytäni, koska laitoin korjausinskaksi tuon 1,5ky Novoa. Olisinhan voinut odottaa, että sokerit laskevat omia aikojaan, mutta en halunnut.

Syy haluuni saada matalalle humpsahtamisen riskilläkin sokerit alas yli kympin lukemista niin nopeasti kuin mahdollista on hullu pelkoni korkeiden lukemien vaikutuksesta sikiöön. Minulle on kerrottu (lähdeviite epäselvä, joten tietoon voi suhtautua varauksella), että kaikki yli 9 sokeriarvot aiheuttavat sikiölle liikakasvua. Oma diabeteslääkärini puolestaan ohjeisti, että kun muulloin ateriaparin (vs. ennen ruokailua ja sen jälkeen) mittausväli on kaksi tuntia (ts. kahden tunnin kuluttua ateriasta sokeriarvo pitäisi olla jälleen normaali), niin raskaana olevalla tämä ateriapari katsotaan jo tunnin välein.

Minulla ei ole ikinä tunti aamiaisen jälkeen sokerit terveissä 4-6 lukemissa. Ei koskaan. Muilla aterioilla ehkä, mutta ei aamiaisen jälkeen. Tätä olen jumpannut syksystä asti, että saisin aamupäivän korkeat kuriin ilman lounasta edeltävää verensokeriromahdusta, mutta toistaiseksi siis tuloksetta. En ole vielä raskaana (todennäköisesti en ole, varma ei voi olla), joten asia ei ole niin kamala, mutta minua ahdistaa se, etten saa tätä tilannetta korjattua. Jonain päivänä toivottavasti tärppää sen raskautumisen kanssa, ja sitten näitä ei enää saisi tulla, ei edes alkuraskauden aikana.

Luin vertaistukipalstalta raskaana olevasta äidistä, jonka pitkäaikaissokeri on lähempänä viittä. Minulla viimeisin mitattu HbA1c oli 6,3%. Haluaisin sen matalammaksi ja siihen pyrin, siis alle kuuteen. Mutta samalla pieni ääni sisälläni sanoo, että ei pitäisi verrata muihin ja tuokin on oikein hyvä, enkä saisi vaatia itseltäni liikaa. Sitä vain haluaisi olla parempi... Tosin tällä hetkellä jos laskua tulee niin se johtuu toistuvista matalista arvoista, ei niinkään sokerien tasaisuudesta.