Nyt reilun viikon ajan aamusokerini ovat olleet korkealla. Aamusokerilla tarkoitan siis sitä lukemaa, jota verensokerimittari näyttää ensimmäisellä mittauskerralla, joka yleensä on aika pian sen jälkeen kun olen noussut ylös. Ensimmäisen kahden vuoden ajan aamusokerini ovat olleet hienot, aina 5-7 välillä. Nyt yhtäkkiä ollaan 7-8 lukemissa, tänä aamuna ensimmäistä kertaa yli 9. Se on minulle paljon.
Aamusokeri on monen asian summa. Siihen vaikuttaa se, millä arvoilla menen nukkumaan (olen todella laiska mittaamaan nukkumaanmenolukemaa, mutta pitäisi parantaa siinäkin) sekä sitten yölliset hormonivaihtelut. Verensokeri siis vaihtelee terveilläkin ihmisillä yön aikana, ja kääntyy yleensä aamuyöstä nousua kohti. Puhutaan aamunkoittoilmiöstä. Toinen on sitten ns. get-up -ilmiö, joka tarkoittaa sitä, että verensokeri alkaa nousta rajusti sen jälkeen kun on noussut liikkeelle. Minun tapauksessani on varmaankin kyse vähän molemmista.
Ilmeisesti illan pitkävaikutteisen annosta pitäisi nostaa. Se ei ole ihan yksinkertaista, koska pelkään heti yöllisiä hypoja - joita tosin minulla ei ole koskaan ollut, mutta se ei estä pelkäämistä.
Maanantaina lääkäri vakuutti, että minun pitäisi pingottaa vähän vähemmän sokerien seurannan kanssa. Mutta miten voisin olla hermoilematta? Korkeat sokerit (yli 9) vahingoittavat vauvaa, vaikken tietäisikään olevani raskaana. Kysyin ahdistuneena (vaikka kieltämättä hiukan lapsellisesti), että entä jos tuhoan vauvani ennen kuin tiedän hänen olevan tulossakaan. Lääkäri vakuutti, etten ehdi vahigoittaa lasta, vaikka satunnaisia korkeita sokereita olisikin alkuvaiheessa, kunhan hoitotasapaino muuten on hyvä. Testin näyttäessä plussaa tulen sitten saamaan sensorin avukseni.
Mutta nyt pitää löytää jostain tsemppiä korjata nuo aamusokerit alemmiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti